2019, here we come

Tags

, , , , , ,

Even as an observer, the 2014 Mirjam Helin Competition was an intense, almost disorienting experience. Once I came back to London from Helsinki, my six days in Finland were still very much alive in my head. If the competition was undoubtedly the focus of my time there – and occasioned my (live) debut on Finnish TV with an interval interview during the fourth session of the semi-finals – it was not the only flagship of Finnish culture that took me aboard. My stay also included an illuminating trip to Hämeenlinna, Sibelius’ hometown (ahead of his 150th anniversary next year), a fascinating guided tour of the Finnish National Opera, and an absorbing visit to the Ateneum, Finland’s national gallery, for an exhibition to mark 100 years since the birth of the artist and author Tove Jansson, whose Moomin books were very much part of my childhood. No wonder that it took me a few days to acclimatise to my usual British routine!

In the course of the competition, all I had to do was get to the venues on time, watch, listen and write some blog entries. The organisers, judges and, of course, the competitors had an awful lot more to think about and do. For them, the competition represented the culmination of months, or even years of work. I imagine that, as we enter September and the summer is consigned to the past, life for them is only now getting back to normal.

For many of the young singers – not just the winners – it will have been a life-changing experience, opening new personal and professional vistas. The semi-finalists all rose to the substantial challenge of presenting a concentrated recital programme in the large – 1,200 seat – hall of the Helsinki Music Centre, while the eight finalists had the thrilling experience of singing two arias each to a packed house, accompanied by the Finnish Radio Symphony Orchestra under Hannu Lintu. To add to the excitement, this was all televised live on national TV. The finalists then went on to repeat the show a couple of days later at the similarly sized hall in Tampere. Between the semi-finals and the finals the competitors attended masterclasses with members of the jury, all of them singers of major international stature with significant wisdom to share. That is all quite something for even a young, highly energetic and receptive person to squeeze into the space of a week or so.

After such a concentrated and heightened burst of activity, it is strange to think that the next Mirjam Helin competition won’t take place until 2019. I was also lucky enough to attend the 2009 competition, so I have some kind of insider’s perspective on what has happened to some of the participants since. The female winner from 2009, the Russian soprano Julia Lezhneva, has acquired an international reputation and a recording contract with Decca. Her runner-up, the American soprano Nadine Sierra, is a Facebook friend of mine, and it has been gratifying to see how her career (and, via videos) her voice and artistry have grown. It so happened that, during my visit to the Finnish National Opera, I eavesdropped on a rehearsal of the new production of Le nozze di Figaro, and it turned out that the Cherubino was the delightful Finnish mezzo Melis Jaatinen, who was one of the semi-finalists in 2009.

Let’s see what becomes of the 2014 competitors and winners over the next five years. There are several whose futures I shall follow with particular interest. They have chosen a tough career, but it is always a joy to see talented and hard-working people succeed, and we should all join in wishing them all the best. The five years between 2009 and 2014 passed by with astonishing speed, and the world’s top opera houses are probably already planning their casts for 2019, so the next Mirjam Helin International Singing Competition is probably closer than we might imagine…

Yehuda Shapiro

Yehuda Shapiro, based in London, is active as an opera critic and journalist, contributing to leading specialist magazines such as Opera and Classical Music, and to the website Sinfini. He has a special interest in the development of young vocal talent. In 2009, he reported on the Mirjam Helin Competition for Opera Now magazine and was delighted to be back in Helsinki for the 2014 edition, writing this time for Classical Music. His special report will appear in a dedicated competitions supplement in early 2015.

Finaalin jälkipyykkiä

Tags

, , , , , , ,

Kilpailut on nyt saatu kilpailtua ja palkinnot jaettua. Tällä kertaa ainakin varjoraadin havaintojen mukaan yleisökin oli melko lailla samaa mieltä arvovaltaisen tuomariston kanssa, eikä varjoraadillakaan ollut lopulliseen palkintosijojen järjestykseen varsinaisesti mitään nokan koputtamista, vaikka meidän varjolistamme hiukan lopullisesta erosikin. Listat – sekä varjoraadin yhteinen että kunkin raadin jäsenen oma järjestys – löytyvät tästä blogista keskiviikon 13.8.2014 kohdalta, tähän kirjoitukseen on koottu yhteen varjoraadin kaikkien jäsenten näkemyksiä.

Toisinaan laulukilpailuissa – etenkin kansainvälisellä tasolla, jolloin kilpailijat ovat jo lähtökohtaisesti erittäin taitavia ja vailla esimerkiksi suurempia teknisiä puutteita – kärkisijojen jakaminen voi olla aika hankalaa. Henkilökohtaiset makuasiat, niin mieltymykset kuin toisaalta antipatiatkin vaikuttavat erittäin paljon, ja joskus kilpailuissa voi käydä jopa niin, että ensimmäiselle sijalle valitaan laulaja, joka on läpi kilpailuerien tasaisen hyvä eikä herätä suuria tunteita suuntaan tai toiseen: tällainen laulaja ei siis myöskään ärsytä ketään kovin paljon, vaan saa kaikilta tuomareilta vähintäänkin melko hyvän arvion. Usein lauluäänen ja esiintymisen kaikkein persoonallisimmat piirteet ovat ainakin yhden tuomarin mielestä ärsyttäviä virheitä, jolloin tällaisen tuomariston mielipiteitä jakavan laulajan on vaikea nousta aivan terävimpään kärkeen.

Niinpä varjoraadissakin mielipiteet jakautuivat melko lailla. Neljänsistä sijoista oltiin raadissa kutakuinkin yksimielisiä: vaikka Elena Gusevan runsas ääni teki aiemmissa erissä raatilaisiin vaikutuksen, oli hänen ohjelmistovalintansa finaalissa ehkä vähän epäkiitollinen, kuten myös Dmytro Kalmuchynilla, jonka kappaleet olivat hänen nuorelle äänelleen vielä hitusen liian raskaat. Kuitenkin Kalmuchynin koskettavaa heittäytymistä ja spontaaniutta ihailtiin yleisesti. Naisten sarjassa Ekaterina Morozova tuli varjoraadin listalla kolmanneksi melko yksimielisesti. Hänen äänimateriaalinsa on upea, mutta tekstien käsittelyyn kaivattiin yleisesti lisää tarkkuutta.

Siitä eteenpäin valinnat olivatkin hieman hankalampia. Eniten kannatusta naisten sarjan voittajaksi saivat Kateryna Kasper ja Sunyoung Seo, joista ensin mainittu oli raadin naisjäsenten suosikki ja jälkimmäinen taas miesten. Seon kaunis ja vuolas lyyrisdramaattinen sopraano ja eleettömän intensiivinen tulkinta ihastuttivat herroja, mutta daamit kiinnittivät näiden ominaisuuksien lisäksi huomiota äänessä raskaahkoon laulutapaan, paikoin ilmenneeseen terävyyteen ja hienoiseen alavireisyyteen, mikä luultavasti johtui siitä, että laulaja oli huolissaan äänensä kantavuudesta – Musiikkitalon sali on toki iso, ja Radion sinfoniaorkesterista lähtee paljon ääntä, mutta Seo olisi tästä huolimatta voinut huoletta antaa äänensä soida vapaasti. Ehkäpä ohjelmavalintakin oli vähän raskas. Kateryna Kasper taas teki loistavan vaikutuksen laulamalla oman kevyen äänityyppinsä ohjelmaa erittäin tyylikkäästi ja valovoimaisesti, sijoittuen ansaitusti ensimmäiselle sijalle: äänen koko ei siis kaikeksi onneksi ole kilpailuissa merkittävin asia vaan se, miten sitä käytetään.

Miesten sarjassa mielipiteet kärkisijoista hajaantuivat vähän enemmän: kolme raatilaista olisi sijoittanut Leon Kosavicin kärkeen. Hän teki oopperalavoille valmiin vaikutelman, lauloi musiikillisesti ja teknisesti erittäin hyvin ja esitti ohjelmansa erittäin harkitulla tavalla ja tekstilähtöisesti. Tässä kohtaa raatilaisten mielipiteet sitten menivät ristiin: se, mikä yksien mielestä oli hyvin suunniteltu ja toteutettu, viihdyttävä ja koskettava esitys, oli toisten silmissä maneerista ja epäspontaania. Makuasioista voi aina kiistellä taiteen suhteen, joten tyydyimme tähän asetelmaan ja totesimme, että tässä on nyt laulaja, joka ainakin herättää tunteita!
Kosavicin maanmies, ansaitusti parhaana suomalaisen laulun esittäjänä palkittu muhkeaääninen Matija Meic herätti rohkeana, vilpittömänä ja alkuvoimaisena esiintyjänä raadissa suuria sympatioita ja oli joidenkin raatilaisten listoilla nostettu aivan kärkisijoille. Kuitenkin toiset meistä kuulivat finaalissa hänen äänessään ehkäpä jännityksen mukanaan tuomaa kireyttä. Joka tapauksessa hänen esityksensä oli teksti-musiikkisuhteessaan ja avoimuudessaan nautittava!

Beomjin Kim esitteli upeasti ja vaivattoman hehkuvasti soivaa instrumenttiaan tunnetuissa tenoriaarioissa, joita osa varjoraatilaisista tosin piti hänelle tässä vaiheessa hitusen liian raskaina: keskiala ei kantanut vielä joka paikassa aivan optimaalisesti paksun orkesterisatsin yli, ja tulkintaan varmasti tulee tulevaisuudessa vielä lisää syvyyttä. Esitys oli kuitenkin kaikin puolin tyylikäs ja onnistunut.

Varjoraadin joukossa pohdittiin sitä, millä perusteella kukin meistä omat voittajansa valitsi. Toisille meistä tekniikka, äänimateriaali ja sen soveltuvuus käytännön työskentelyyn oopperan ammattilaisena olivat tärkeämpiä kuin toisille, jotkut taas painottivat sitä, miten laulajat tulkitsivat tekstiä ja välittivät musiikillisia ajatuksia – kolmas tapa taas oli kalkyloida omat sijoituslistansa näitä ominaisuuksia yhdistellen ja eri tavoilla painottaen. Niinpä niin; koska emme varjoraadissa saavuttaneet yksimielisyyttä, päätimme sen sijaan nauttia mielipiteiden kirjosta.

Joka tapauksessa tämän tasokkaan kilpailun kärkisijoille tulleiden laulajien väliset erot olivat varjoraadin silmissä melko pieniä, ja hieman toisin painottaen palkinnot olisivat ehkä voineet jakautua jollain toisella tavalla. Mikä meitä mietityttää on se, että tästä tosiasiasta huolimatta media huomaa yleensä vain ensimmäiselle sijalle tulleet laulajat: esimerkiksi eräs valtakunnallinen sanomalehti on tehnyt koko sivun jutun voittajista, mutta tuskin edes mainitsee muita palkittuja. Pitäisiköhän kulttuuritoimitusten tässä kohtaa ottaa mallia vaikkapa urheilusivuista, joilla reilun pelin hengessä tavallisesti haastatellaan Suomessa järjestettävien kansainvälisten kilpailujen kaikki palkinnoille sijoittuneet, ja sen lisäksi muistetaan myös mainita obskuranttienkin lajien ulkomaisissa kilpailuissa seitsemänneksitoista sijoittunut suomalaisurheilija?

Onnittelemme kaikkia kilpailuissa palkittuja lämpimästi ja toivotamme heille mitä parhainta menestystä ja laulun iloa!

Varjoraati

A win-win situation

Tags

, , , , ,

Two 1st prizewinners – and two very different kinds of singer.

Kateryna Kasper’s voice is very lovely, but it is not the kind of instrument that works by making a visceral impact; when Beomjin Kim sings – though his voice also has a lyrical beauty – part of the excitement lies in waiting for those big top notes that you know are on their way.

When I saw Kasper in the semi-finals, I knew that the judges would like her. She chose repertoire that absolutely suited her voice; she is a scrupulous musician and there is a kind of quiet intensity to the way she performs. In the finals, she sang Mozart – and it is often said that Mozart really shows what a singer can and cannot do – and she performed, quite exquisitely, an aria from a role she has sung in the theatre, Pamina in Die Zauberflöte. With Thérèse’s witty and wacky sex-change number from Poulenc’s Les Mamelles de Tirésias, she made an original choice, but again gave herself an apt showcase in delightful, frequently gorgeous music. All that was sometimes missing was verbal clarity in the French text.

Beomjin Kim did not duck interpretative challenges in his semi-final, which featured five songs from Schubert’s Dichterliebe, but you cannot help feeling that he is above all about an exhilarating tenor voice, with a freshness, ease and – at the top – punch that would be hard for anyone to resist. In the final he chose straight-down-the-line hit arias by Puccini (La bohème) and Gounod (Roméo et Juliette), and delivered them splendidly, though one still has a sense that he has not made his full imprint on them as an interpreter. But it is always a pleasure to welcome a real, glowing lyric tenor to the world stage.

As for my personal favourites in the final … I absolutely felt that Kasper deserved to win, even if my taste is often for darker, heavier voices. I once again particularly liked Leon Kosavic’s singing – partly because there is a darkness in his voice, but also because he is such an imaginative interpreter who applies so much light and shade to the vocal line. I especially look forward to hearing Kosavic in years to come. But I was expecting Matija Meić to win. A few years older than his baritone compatriot, he has great authority when he performs and he, too, is highly imaginative. And he is clearly not afraid to take risks: for instance, in the second verse of ‘Per me giunto è il dì supremo’ from Don Carlo, he broke up the big tune when it came for the second time – not because he was running out of breath or confidence, but because his character was just about to die. At a major international competition – and in front of a packed, attentive house and a battery of TV cameras – that takes courage. Bravo!

Yehuda Shapiro

Yehuda Shapiro, based in London, is active as an opera critic and journalist, contributing to leading specialist magazines such as Opera and Classical Music, and to the website Sinfini. He has a special interest in the development of young vocal talent. In 2009, he reported on the Mirjam Helin Competition for Opera Now magazine and is delighted to be back in Helsinki for the 2014 edition, writing this time for Classical Music.

Twitter @YehudaShapiro

Varjoraadin lista / Shadow Jury’s list

Tags

, , , , , , , , , , , ,

NAISTEN SARJA / WOMEN

Varjoraadin lista / Shadow Jury’s list:

  1. Kasper (jaettu 1. sija / shared 1. prize)
  2. Seo (jaettu 1. sija / shared 1. prize)
  3. Morozova
  4. Guseva

 Petri:

  1. Seo
  2. Kasper
  3. Morozova
  4. Guseva

Joonas:

  1. Seo
  2. Kasper
  3. Morozova
  4. Guseva

Juho:

  1. Seo
  2. Kasper
  3. Morozova
  4. Guseva

Ann-Marie:

  1. Kasper
  2. Morozova
  3. Seo
  4. Guseva

Jenni:

  1. Kasper
  2. Seo
  3. Morozova
  4. Guseva

MIESTEN SARJA / MEN

Varjoraadin lista / Shadow Jury’s list:

  1. Kosavic
  2. Kim
  3. Meić
  4. Kalmuchyn

 Petri:

  1. Meić
  2. Kosavic
  3. Kim
  4. Kalmuchyn

Joonas:

  1. Kosavic
  2. Kim
  3. Meić
  4. Kalmuchyn

Juho:

  1. Kim
  2. Meić
  3. Kalmuchyn
  4. Kosavic

Ann-Marie:

  1. Kosavic
  2. Kim
  3. Meić
  4. Kalmuchyn

Jenni:

  1. Kosavic
  2. Kim
  3. Meić
  4. Kalmuchyn

A global market?

Tags

, , , , , , , , , , , ,

It would be safe to assume that all the highly talented young singers we have seen over the past week or so are hoping the make an international career – this is, after all, the Mirjam Helin INTERNATIONAL Singing Competition. The contestants are obliged to present their credentials as global vocal citizens.

With the way the world of music works, singing technique and singing style (like almost everything else) is subject to a process of globalisation. Many of the competitors have studied and lived outside their home country and, thanks to the Internet and services like YouTube, all of them have been able to enjoy immediate access to recordings by singers – of both the present and the past – from everywhere in the world. The influences on their vocal identity and sense of style are many and varied.

The distinctions between national schools of singing have almost certainly become less marked over the past 25 years or so; yet it is still interesting to hear voices that, to a greater or lesser agree, typify a certain sound that is identified with a particular national culture. We all like to say that classical music is an international language, but opera and song are a special case: they involve words — and a singer’s native language will inevitably have some influence on the way he or she approaches singing as a whole and the texts in particular. It is the job of good singing teachers and language coaches to help the singer sound as authentic as possible, no matter what language he or she is singing in  … and that includes his or her own language.

It was a special pleasure in the semi-finals to hear the Canadian soprano Florie Valiquette in songs by Fauré. Not only does she have a native speaker’s ease in the French text (and singers generally find French notoriously tricky to handle), but the actual colour of her voice seems inimitably Gallic, with its airiness and charm recalling such singers of the past as Lily Pons and Mady Mesplé. I longed to hear her sing ‘Je suis Titania la blonde’ from Thomas’ Mignon – though she gave a lovely rendition of an aria by Rossini.

The timbre of another soprano, Iulia Maria Dan, also seems to belong in something of a national tradition. She is from Romania, and over the past 50 years a succession of major sopranos from that country have shared something in their vocal quality that is hard to describe, but (to my ear, at least) is undoubtedly there. If you listen to Virginia Zeani, Ileana Cotrubas, Julia Varady (born in Hungary, but trained from an early age in Romania), Nelly Miricioiu, Leontina Vaduva and Angela Gheorghiu, they all have a certain vibrancy and plangency that Iulia Maria Dan has too. That being said, Dan also reminds me a little of the late Pilar Lorengar – and she was from Spain!

Something else that goes some way to disproving my not-so-scientific theory on national vocal characteristics is the consistently strong showing at international singing competitions by contestants from South Korea, particularly in Italian repertoire. And talking of Italian repertoire – this year’s competition featured no singers from the country that gave birth to opera as an art form … There are all kinds of reasons for that, but it’s already time for me to get ready to go the Helsinki Music Centre for the main event of today: the finals of the Mirjam Helin (definitely) International Singing Competition.

Yehuda Shapiro

Yehuda Shapiro, based in London, is active as an opera critic and journalist, contributing to leading specialist magazines such as Opera and Classical Music, and to the website Sinfini. He has a special interest in the development of young vocal talent. In 2009, he reported on the Mirjam Helin Competition for Opera Now magazine and is delighted to be back in Helsinki for the 2014 edition, writing this time for Classical Music.

Twitter @YehudaShapiro

Finaalia odotellessa

Tags

, , , , , , , , , , , , , ,

Ensimmäisessä bloggauksessani kirjoitin odottavani mielenkiinnolla kilpailijoiden omien pianistien mukaan tuloa; luvassa saattaisi olla tasapainoisia duoesityksiä. Joidenkin yksittäisten laulujen osalta toiveeni täyttyikin, mutta usein mielenkiintoisen duon pianistina olikin kilpailun palkkaama soittaja. Useilla suomalaisilla kandidaateilla taisi oma pitempiaikainen duopartneri löytyäkin kilpailun virallisten pianistien joukosta. Listasin alle ulkomuistista esityksiä, joiden taltiointeja, arvon lukija, voisit vaikkapa illan finaalia odotellessa kuunnella.

Toim. huom. Alla olevat linkit vievät Yle Areenan tallenteisiin.

Juho Alakärppä

Juho Alakärppä on laulumusiikkiin erikoistunut freelance-pianisti ja vuosi sitten syntyneiden Ulriikan ja Simonin isä. Kaksosten syntymän myötä hänen elämästään on tullut kaikella tavalla rikasta, peruuttamattomasti. Suuresta elämänmuutoksesta huolimatta hän jauhaa edelleen kahvipapunsa itse ja pyrkii lenkille Seurasaareen useammin kuin kerran viikossa. Haaveilee juuri nyt omasta kamarimusiikkikokoonpanosta.

Programmed to win?

Tags

, , , , , , , , , , , ,

Since 1989, when Dmitri Hvorostovsky – displaying apparently superhuman breath control – won BBC Cardiff Singer of the World, Posa’s death scene from Verdi’s Don Carlo has become a competition staple for high baritones.

Sure enough, two of the Mirjam Helin’s three baritone finalists have followed the example of the silver-maned Siberian. Matija Meić will pair it with Figaro’s ebullient ‘Largo al factotum’ from Rossini’s Il barbiere di Siviglia – an aria as ubiquitous as the character who sings it, while Dmytro Kalmuchyn will take a less-travelled route, juxtaposing it with a declamatory piece from a German oratorio, ‘Ist nicht des Herrn Wort wie ein Feuer’ from Mendelssohn’s Elias.

Leon Kosavic, meanwhile, has gone for two bel canto arias – one romantic and wistful (from I puritani), the other a confident seduction number (from L’elisir d’amore) – though, after his superb Schubert in the semi-finals, it would maybe have been nice to hear something in German.

Tenor Beomjin Kim, meanwhile, throws his opera hat in the ring with one of the essential romantic Italian arias – ‘Che gelida manina’ from La bohème (his top C should be exciting) – and one of the essential French romantic arias – ‘L’amour! l’amour!…Ah! lève-toi, soleil!’ from Gounod’s Roméo et Juliette.

Juliette’s first aria, ‘Je veux vivre’ is standard fare for lyric-coloratura sopranos hoping to impress judges with coloratura, top notes and youthful charm, but Kateryna Kasper – having performed two Poulenc songs in the semi-finals – has chosen imaginatively with an excerpt from the French composer’s cheeky and surreal comic opera Les mamelles de Tirésias. She will strike a much more serious note with Pamina’s heartbroken ‘Ach, ich fühl’s’ from Die Zauberflöte.

Mendelssohn’s Elias turns up for a second time in the finals when Sunyoung Seo sings the poised ‘Höre, Israel’. This contrasts strongly with her other aria – also, as it happens, the choice of another Korean soprano, Keunghea Kang, in the finals of the Mirjam Helin Competition in 2009: the gloom-laden ‘Pace, pace’ from Verdi’s La forza del destino, with its notorious leap up to a quiet top B flat and its dramatic, imprecatory coda.

Seo sang all Strauss’ Vier letzte Lieder in her semi-final, while Elena Guseva has selected one of those valedictory songs (‘September’) for Wednesday. She will finish off with another piece from the mid-20th century – ‘No word from Tom’ from Stravinsky’s neo-Classical The Rake’s Progress, an aria that helped take another Russian soprano – Ekaterina Shcherbachenko – to victory at Cardiff Singer of the World in 2009. Here in Helsinki in 2014, Ekaterina Morozova sings a genuine Classical aria – the delightful Nun beut die Flur das frische Grün from Haydn’s oratorio Die Schöpfung – and then, following her Bellini in the semi-final, she renews her bid for a bel canto crown with the spectacular ‘Bel raggio’ from Rossini’s Semiramide.

May the right choice of arias help the best man – and woman – win!

Yehuda Shapiro

Yehuda Shapiro, based in London, is active as an opera critic and journalist, contributing to leading specialist magazines such as Opera and Classical Music, and to the website Sinfini. He has a special interest in the development of young vocal talent. In 2009, he reported on the Mirjam Helin Competition for Opera Now magazine and is delighted to be back in Helsinki for the 2014 edition, writing this time for Classical Music.

Twitter @YehudaShapiro

Viimeinen erä välikilpailua

Tags

, , , , , , ,

Sunnuntai-illan viimeisten laulajien näytönpaikka koetti juuri ennen tulosten julkaisuhetkeä; sen lisäksi että odotimme toisen suomalaisen esitystä, myöskin jo jännityksestä kihisten niitä tuloksia. Kuka pääsee finaaliin asti? Tulokset tulivatkin hienosti tunnissa; tuomarit ovat siis päässeet äänestyksissään suhteellisen helposti ratkaisuun. Me varjoraatilaiset saimme monta kihisevää keskustelua aikaiseksi.

Laadimme siis listan nimistä finaaliin. Osa meistä tuntui pohtivan sitä, miten tuomarit ajattelisivat, osa halusi laittaa listan omista suosikeistaan. Molempi parempi. Äänet laskettiin ja lista julkaistiin ennen varsinaisia tuloksia. Emme olleet mielestämme ihan kaukana, vaikka listamme ei ihan nappiin napsahtanutkaan. Itse uumoilin, että tuomaristo jakaakin kilpailun 8 finaalipaikkaa siten, että miehiä otetaan 5 ja naisia 3; kilpailuun oli saatu tällä kertaa niin monta todella kovaa baritonia, että heitä on lähes mahdotonta laittaa tässäkään vaiheessa paremmuusjärjestykseen. Naisten tasokin on kova, monista kilpailuista poiketen miehet ovat pompanneet aivan uusille urille. Ehkä niitä bassoja kaivataan vielä; lienevät edelleen kiinnostuneempia jääkiekosta kuin laulusta?😉

Iltaerän aloitti sielukkaasti israelilais-saksalainen Hagar Sharvit. Ihan vähän tuntui siltä, että ensimmäinen laulu lähti varkain liikkeelle, tai sitten kyseessä oli sellainen tehokeino jota en osannut odottaa? Ääni on ihana, sielukas; koko ohjelman korkeutta hiukan mietin, edes Charlottan aaria ei kiipeä kovin korkealle, olisiko finaalin Rossini-numerossa ollut lisää korkeutta kuunneltavaksi? Schubertin Erlkönig olisi tarjonnut vielä ihan hitusen enemmän mahdollisuuksia värittää tekstiä erilaisillä äänenväreillä, tulkintatahtoa ja -taituruutta riittää kyllä!

Baritonikomeetta Waltteri Torikka rytisteli yleisön sydämiä oikealta ja vasemmalta. Jalosointinen instrumentti, elokuvatähden ulkomuoto ja muutenkin kadehdittava paketti! Valitettavasti baritonien taso oli noussut infernaalisen vaikeaksi eikä tuomaristo ehkä osannut tarttua suomalaiskansalliseen, synkkään laulumaisemaan? Hienoa työtä, hänen taiteestaan saamme nauttia vielä monesti. Mieleni tekee vielä referoida (vapaasti ) erästä vanhaa viisautta, ehken tällä kuitenkaan vihjaa mihinkään? Jos on saanut lahjan ilostuttaa ihmisiä ympärillään, on sen mukana tullut myös velvollisuus kehittää sitä…

Kanadalainen sopraano Florie Valiquette hurmasi minut aivan täysin! Nautin suunnattomasti, kun näen laulajan hengittävän luonnollisesti; hengitän alitajuisesti samaan tahtiin ja tempaudun helposti musiikin vietäväksi. Rapeaa hyvää ruotsia, ihana ohjelma, eritoten Faurét ja hieno aaria kuvioineen päivineen! Hänen kohtalokseen saattoi koitua Kateryna Kasperin onnistuminen omassa ohjelmassaan, jos rohkenen heidät sijoittaa ääneltään saman suuntaisiksi.

Yhdysvaltalainen tenori Jonathan Winell sai myös minussa aikaan ihailua; erittäin hieno kilpailu, näin paljon tenoraalistakin potentiaalia. Ääni hyvin hallinnassa, Ma elän kilahti kuin Wäino Solalta ikään (levyltä kuultuna)! Ja nuo huikaisevan vaikeat Strauss-laulut; nouseva sarja kruununaan Cäcilie korkeine h-sävelineen. Ja sokeriksi vielä vaikea Rinuccio pohjalle. Todellinen kaiken kattava kilpailuohjelma. Ei vaikeuksia, pelkkää helppoutta. Osa kollegoistani ei tuntunut ihan ymmärtävän aidon lyyrisen äänen väriä, keskusteltiin puristeisuudesta ja terävyydestä; pois sellaiset ajatukset! Kun kerrankin osuu kohdalle taidokas ja tulkintakykyinen taiteilija!

Itse olisin halunnut nähdä finaalissa vielä Winellinkin, ja olisin antanut nuoren lupauksen palkinnon Kalmuchynille. Hänen tilalleen olisin nostanut varmaotteisen Hansung Yoon. Naisten sarja sai minut enemmän ymmälleni; omat kokemukseni laulamisesta eivät anna paljoakaan pohjaa tarkastella daamien laulamista analyyttisemmin. Sen voin kuitenkin sanoa, että ihan jokaikisen heistä kanssa on ihanaa laulaa!😉😀

Petri Bäckström

Petri Bäckström on neulova tenori -tittelillä paiskattu lavaleijona ja filosofitenori-arvonimellä esitelty tanssiva muusikko. Laittaa itsensä täysillä peliin näyttämöllä ja on laulamisen suhteen innokas amateur. Suurista sanoista huolimatta vahvatahtoinen pehmoilija ja vastakohtaisuuksista elävä yksinkertaistaja.

The finals begin …

Tags

, , , , , , , , , , , , , ,

Two Croatians (both baritones), two Russians (both sopranos), two Ukrainians (soprano and baritone) and two Koreans (soprano and tenor): that’s the line-up for the finals of the seventh Mirjam Helin International Singing Competition, set for Wednesday evening in the arena-like hall of the Helsinki Music Centre. The announcement was made – bang on time – an hour or so after the end of the fourth instalment of the semi-finals, which brought half-hour recitals by 19 singers.

It is, of course, de rigueur at a singing competition not to agree completely with the judges’ decision – even when the judges are as distinguished as they are here. Several singers who made a strong and positive impression on me didn’t make it through, but no doubt every member of the audience felt that too. Divergence of opinion – along with a sense of discovery – is one of things that make competitions so exciting.

The array of baritones in the semi-finals – five in all – was particularly impressive. For me, the Croatian Leon Kosavic, now a finalist, took pride of place. His Schubert lieder were extraordinarily intense, yet verbally and vocally precise, while the voice itself sounded full and mature (he is just 23), making a powerful impact in this large hall. It seems ideally suited to Austro-German repertoire and I wasn’t quite so sure about his aria from Donizetti’s Don Pasquale (which also featured too much comic stage business), but there is certainly a theatrical personality at work here.

Kosavic’s 28-year-old compatriot Matija Meić has a less firmly defined timbre, but he can both descend confidently into the bass register and achieve an almost tenorial clarity at the top. He strikes an authoritative and alert figure on stage – and how many other singers have ever followed a quintessentially English song cycle by Gerald Finzi (sung with sensitivity, humour and verbal clarity) with the macho bravura of ‘Cruda, funesta smania’ from Lucia di Lammermoor – capped with a thrilling, long-held top G?

The third baritone in the final is the Ukrainian Dmytro Kalmuchyn (who looks a little like Harry Potter star Daniel Radcliffe!). At the age of 21, he is already an imaginative artist, bringing colour, variety and insight to his interpretations, but his mellow voice still sounds ‘unfinished’, even a little raw, at certain moments. Kalmuchyn is undoubtedly a talent to watch in the years to come, though.

A baritone who didn’t make it through to the final – and who maybe deserved to – was the Korean Hansung Yoo, who opened the first session of the semi-finals. He has a strong, shining, Italianate timbre that he showed off to full operatic effect in Gérard’s stirring aria from Andrea Chénier.

Now to the soprano finalists …

The glamorous Ekaterina Morozova has a lovely sound – warm and velvety (and occasionally reminiscent of Renée Fleming) – and she was magnetic in Prokofiev’s Five Poems of Anna Akhmatova, but I was not sure if Imogene’s demanding scena from Bellini’s Il pirata made an ideal showcase for her; she was intrepid in its cascades of coloratura, but, to my ear at least, this kind of repertoire demands a sharper focus to the sound – and to the words. The full-bodied, silver-edged sound of her fellow-Russian Elena Guseva was deployed in German repertoire: Berg’s haunting and heady Sieben frühe Lieder and Agathe’s first aria from Der Freischütz. Although she sang conscientiously and accurately – and is a likeable, communicative presence of stage – a strong personality did not shine through her performances and, on a technical level, her vibrato loosened now and then.

Kateryna Kasper, from Ukraine, has a naturally charming light-lyric sound – springwater fresh, with a quick vibrato – but she also offered great sincerity and insight, especially when singing in German (Brahms, Schumann, and Grieg); by contrast, her French diction was not consistently clear in two delicious mélodies by Poulenc. An aria from Mozart’s early Mitridate, re di Ponto showcased an exquisite line and some pinpoint staccati.

The Korean Sunyoung Seo has a serene, but expressive stage presence, and her voice has similar qualities in its lower reaches – and her breath control is superb. She chose no less a work than Strauss’ deeply moving Vier letzte Lieder as her main offering. Her accompaniment here was on the piano, and it was skilfully handled by Kristian Attila, but Seo seemed to be thinking of the sumptuous orchestra that we usually hear in these pieces. Though fully in command of the music and words, she tended to sing too loudly, highlighting the cutting edge that her voice acquires at higher volume and pitch.

The tenor Beomjin Kim revels in the combination of high pitch and high volume, as he showed in Rachmaninov’s ’Do not sing to me …’ and Edgardo’s final aria from Lucia di Lammermoor. Though he can ring the rafters, he is also capable of an exquisite mezza voce – and there is a freshness and energy in his voice and style that no doubt smoothed his path to the final.

Singers that I will be sorry not to see on stage on Wednesday include the Romanian soprano Iulia Maria Dan and the Israeli-German mezzo-soprano Hagar Sharvit. As it happens, I saw Dan just over a week ago in a memorable performance of Mozart’s Il re pastore at the Verbier Festival in Switzerland, where the audience rather fell in love with her. In Helsinki, her singing was less disciplined and nuanced than in the Alps, which maybe explained her absence from the finals, but her distinctive, sensuously shimmering timbre – and her on-stage charisma – were just as much in evidence. I had seen Sharvit in London early in 2013 at the Handel Singing Competition in London, and in Helsinki I was once again taken with her dusky, contralto-like timbre and her sophistication as an artist. The highlights of her varied programme were two lieder: Brahms’ glorious Von ewiger Liebe and a hair-raising rendition of Schubert’s Erlkönig, a song which, with its headlong momentum and contrasting characters, makes a gripping miniature opera.

Yehuda Shapiro

Yehuda Shapiro, based in London, is active as an opera critic and journalist, contributing to leading specialist magazines such as Opera and Classical Music, and to the website Sinfini. He has a special interest in the development of young vocal talent. In 2009, he reported on the Mirjam Helin Competition for Opera Now magazine and is delighted to be back in Helsinki for the 2014 edition, writing this time for Classical Music.

 Twitter @YehudaShapiro