Tags

, , , , , , , , , , , , , , ,

Toim. huom. Teksti on kirjoitettu keskiviikkona 7.8. iltaerän jälkeen.

Eilinen ilta päättyi nuoren ukrainalaisen synnyttämään euforiapilveen ja tämän aamun korkeatasoinen erä sai eiliseen tapaan useita sivuhampaita esille. Jännityksellä hyvään vireeseen startanneen päivän jatkoa odotellen istahdin paikalleni trooppiseen saliin. On muuten aikamoinen ponnistus laulajilta laulaa tässä lämpötilassa ja joitakin laulajia kuuma ilmanala tuntuu todella kiusaavan. Onneksi tuntuu, että pahasti se ei esityksissä kuitenkaan kuulu, mutta kaikki sympatiani kilpailijoille.

Illan aloitti näyttävästi lavaan haltuun ottanut etelä-afrikatar Goitsemang Lehobye. Hänen kirkkaana ja kauniina soiva sopraanonsa ja vahva tulkintatahtonsa löysivät parhaan balanssin F. Poulencin veikeässä laulussa “Les chemins de l’amour”. Donna Annan vaativa aaria W. A. Mozartin oopperasta Don Giovanni ei tänään ehkä onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla, mutta laulajan positiivinen ja hymyilevä olemus G. F. Händelin aariassa “Oh! had I Jubal’s lyre” (Joshua) jäi mieleen päällimmäisenä.

Liparyt Avietisianin läsnäolo oli sen verran vahvaa, että kuulija (ainakin yksi) jäi todella kuuntelemaan hänen kaunista ääntään ja musisointiaan. J. S. Bachin aaria Deposuit potentes (Magnificat) aloitti kokonaisuudessaan hienon pienoiskonsertin ja itse jäin ihastelemaan tämän tenorin uskallusta venyttää instrumenttiaan äärimmilleen näin kilpailutilanteessa. Erityisesti F. Schubertin liedin “Du bist die Ruh” diminuendot jäivät mieleen. “Riskinotto” kannatti. Viimeisetkin mahdolliset epäilijät lienevät sulaneen F. Cilean L’arlesiana -oopperan Federicon aariassa “E la solita storia del pastore” italo-niekkujen ihmeellisessä maailmassa. Musikaalinen esitys, ihanaa tekstinkäsittelyä ja levollinen, läsnäoleva esitys. Ja mistäkö maasta kyseinen nuori (synt. 1990) taiteilija on kotoisin? No Ukrainastapa hyvinkin. Saisikohan jostain pullollisen ukrainalaista kraanavettä, vai mistä näitä loistavia laulajia oikein muovaillaan? Sibelius-Akatemian laulumusiikin osaston johtaja, professori Petteri Salomaa totesi: “Armoitettu laulumaa.” Totisesti.

Juuri kun yritin palata salin kamaralle tenorihöyryjen nostattamasta tilasta, täräytti kroatialainen baritoni Matija Meić minut takaisin sinne. Ehkä vähän korkeammalle? En osaa edes sanoa. Meić elää vahvasti tekstin, ottaa kontaktia yleisöön, hänen muhkeaa baritoniaan on helppo kuunnella ja G. F. Händelin aariassa “Revenge, revenge” (Alexander’s Feast) kaikilla koloratuureilla oli merkitys. Tämä on harvinaista ja harvinaisen nautittavaa. Meićin ote lavalla oloon oli sympaattisella tavalla teatraalinen olematta päälleliimattu. Upean Valentinin aarian (C. Gounod: Faust: “O sainte médaille…Avant de quitter ces lieux”) jälkeen sali ratkesi raikuviin suosionosoituksiin. Kaikkein vahvimmin jäi itselleni mieleen P. Tšaikovskin upea ja upeasti eletty Notši bezumnie.

Tauon jälkeen Kansainvälisessä Mirjam Helin BARITONI-kilpailussa oli vuorossa Baltian lahja baritonitaivaalle: Rihards Millers. Instrumentti oli tasainen, sävyjä ja nyansseja riitti ja Figaron tuska W. A. Mozartin Figaron häiden neljännen näytöksen aariassa välittyi hyvin yleisöön asti. Millers oli osittain ohjelman sitomana, mutta ehkä muutoinkin hieman totinen ja vaikka pidinkin hänen muutamia hengästyttävän pitkiä fraaseja sisältäneestä esityksestään paljon, jäi ehkä näistä kahdesta peräkkäin kuullusta baritonista ensimmäinen kirkkaampana mieleen.

Kuuman ilman lisäksi saatiin saliin aurinkoa kanadalaisen sopraanon Elaina Moreaun saapuessa lavalle. Viehkeä ja kirkas ääni on ehkä vielä vähän nupullaan, mutta Moreaun esityksessä oli helkkyvää lupausta. J. Heggien “I shall not live in vain” oli mielenkiintoinen uusi tuttavuus ja Dickinsonin runo kosketti tämän laulajan eläytyessä maalailemaan kuulijalle kaunista kuvaa. Ihastuttavaa kiherrystä oli tarjolla J. Massenet’n Manonin aariassa  “Je suis encore”. Yleisö tuntui hykertelevän positiivisen Moreaun mukana.

Illan päätti upea ilmestys itärajan takaa: Ekaterina Morozova. Uljaana ja vuolaana soiva täyteläinen sopraano onnistui luomaan upeita tunnelmia ja pitämään kuulijan otteessaan. Händel-aarian kuviot olivat tarkkoja ja tämä vuolaampi ääni toimi niissä hyvin. Morozova päätti ohjelmansa komeasti W. A. Mozartin Fiordiligin aariaan “Temerari…Come scoglio” oopperasta Così fan tutte. Ääni liikkui vaativassa aariassa vaivattomasti rekisteristä toiseen ja ainakin minulle jäi sellainen maku, että tällä sopraanolla olisi yläkerraltaan metallikkaassa äänessään paukkuja vähän isompienkin tyttöjen aarioihin. Mutta älykäs nuori laulaja laulaa ennemmin vähän liian pientä kuin liian suurta. Uskoisin että tällä esityksellä jatketaan välieriin. Ja tässä erässä on useampikin jatkaja.

Pianisteista on pakko sanoa, että ansaitsisivat kukin oman blogipostauksen ylistyksineen. Ihana Ilmo, ilmeikäs Ilmari, tunnelmallinen Tuula, huikea Hans-Otto. Ja tässä erässä myös Rihards Millersin oma pianisti, etevä Erika Apeine. Unohtamatta kiihkeää Kiriliä ja kristallinkovaa Kristiania, joista ei tässä erässä päästy nauttimaan. (Alkaa vaikuttaa siltä, että tämän bloggaajan on syytä mennä nyt nukkumaan…) Nautinnollista neljättä päivää!! 🙂

Ann-Marie Heino

Mezzosopraano Ann-Marie Heino ain’ laulain työtään tekee Kansallisoopperan solistiharjoittelijana. Partituurin lisäksi kädessä pysyvät myös golfmaila ja parsonrussellinterrieri Leevin hihna. Ann-Marie yrittää kovasti pitää yllä uskottavaa mezzosopraano-statusta, mutta huhujen mukaan tykkää kovasti vaaleanpunaisista asioista.

Advertisements