Tags

, , , , ,

Down to earth Diva Deborah Voigt (maanläheinen diiva? vapaasti suomennettuna) antoi valoisan ja valloittavan persoonansa täyttää R-talon kamarimusiikkisalin tänään iltapäivällä. Syvästi kunnioittavan ja odotusta kihisevän yleisön edessä Debbie (toivottavasti kukaan ei pahastu, vaikkemme sinunkauppoja vielä tehneetkään) otti tilanteen upeasti haltuun. Ihan kuten Marja-Leena kehuikin, kaiken kokenut Diiva on vielä kaiken lisäksi erittäin mukavakin!

Gustav Djupsjöbackan johdattelemana Debbie kertoi urastaan, elämästäänkin. Tuntui kuin hän puhuisi juuri minulle, hiukan vanhemmalle nuorelle laulajalle… 😉

Puhuttiin varhaisista vuosista, uran alkuvaiheista, kilpailemisesta, koelauluista. Kaikesta sellaisesta joka varmasti jokaista kilpailijaa kiinnostaa. Ja hurmaava Diiva kauniisti sanaillen kannusti.

Mielenkiintoista, ja samalla vaarallista, oli se, ettei Deborah koe saaneensa yhtään keikkaa “suoraan” koelauluista. Hän kertoi saaneensa työnsä muiden töiden ja konserttien perusteella. Häneltä ei kysytty, mutta olisi mielenkiintoista kuulla hänen mielipiteensä ns. karjamarkkinat-koelaulutilaisuuksista. Kilpailuja hän piti uransa alulle erittäin tärkeinä, ja myönsikin kiertäneensä niitä hyvinkin paljon. Ja kertoi voittaneensakin niitä paljon! (yleisön säestäessä naurullaan) 😀

Vahva oli myöskin hänen käsityksensä siitä, että nuoren laulajan, joka mahdollisesti kasvaa dramaattiseen äänityyppiin, on hyvä laulaa läpi koko repertuaari lyyrisestä dramaattiseen. Tokihan hän puhui ennenkaikkea sopraanoiden kasvusta, mutta yleinen mielipide tukee tällaista järkevää kehitystä. Keskustelu muuttui vielä mielenkiintoisemmaksi, kun keskusteltiin siitä, että koska tulee mennä eteenpäin, siirtyä raskaampaan äänityyppiin. Siinä Deborah suositteli kuuntelemaan omaa sisäistä ääntään. Tässä yhteydessä taisi tulla esiin myöskin filosofisempaa ajattelua: hetkessä elämistä, nauttimista. Kilpailijat saivat osansa hyvistä elämänohjeistakin.

Gustav hauskasti kyseli lempiohjaajista ja -kapellimestareista; minun iltaani on hienosti häirinnyt nimeltä mainitun James Levinen rakkaus laulajia ja laulamista kohtaan: jos laulaa huonon äänen, niin Jimmyn reaktio on ihana: “Don´t worry, it´s only human!” En anna lukijoille lupaa vetää johtopäätöksiä minun omista kokemuksistani… 😛

En osaa tarkemmin luonnehtia ja eritellä mitä kaikkea tuli puhutuksi ja ilmaistuksi. Mutta voin kuitenkin sanoa ehkä hitusen muuttuneeni. Tuollainen taiteilija, kehoittamassa nuoria laulajia elämään elämää, löytämään oma polkunsa oopperamaailman keskellä, suvaitsevana, kannustavana. Olen iloinen että sain kokea tämänkin iltapäivän hetken hänen karismastansa nauttien. Ja haluan tässä nyt sanoa, että tällaisia tapaamisia tarvitaan paljon lisää! Hetkiä, jossa vanhempi kollega avoimesti kertoo kohtaamistaan tilanteista, pyrkii vilpittömästi auttamaan eteenpäin ja kannustaa ottamaan niitä ratkaisevia askelia. Täydet pisteet niille tahoille, jotka tekivät tämän mahdolliseksi!

Mahtavuutta! Tätä lisää! 😀

Petri Bäckström

Petri Bäckström on neulova tenori -tittelillä paiskattu lavaleijona ja filosofitenori-arvonimellä esitelty tanssiva muusikko. Laittaa itsensä täysillä peliin näyttämöllä ja on laulamisen suhteen innokas amateur. Suurista sanoista huolimatta vahvatahtoinen pehmoilija ja vastakohtaisuuksista elävä yksinkertaistaja.

 

Advertisements