Tags

, , , , , , , ,

Ensimmäisen kilpailupäivän iltaerässä salin lämpötila oli yhtä helteinen kuin aamupäivälläkin. Uskoisin, että säätilalla oli jonkin verran vaikutusta laulajien suoriutumiseen: kuulin useammankin äänessä huokoisuutta ja paikoin alavireisyyttä, mikä johtunee helteen äänihuulia turvottavasta ja lihaksia löystyttävästä vaikutuksesta. Täytyy toivoa, että sää jatkuu samanlaisena läpi alkuerien, jotta kaikille kilpailijoille järjestyy tasapuolisen kuumat oltavat! Olisi sietämätöntä, jos laulukeli nyt helpottaisi, ja loput esiintyjät selviäisivät vailla ensimmäisen päivän kelirikon haasteita!

Oli sää mikä oli, kultakin laulajalta kuultu lyhyehkö esitys on vain yksi tämän nimenomaisen päivän laulukunnolla suoritettu näyte, eikä välttämättä anna täyttä kuvaa laulajan koko osaamisesta, ja jäljempänä esitetyt näkemykseni ovat vertaisarvioitsijan suorastaan impressionistisia vaikutelmia näistä näytteistä, eivätkä mitään lopullisia tuomioita.

Kuuntelin aamupäivän laulajat Ylen striimin välityksellä toimiessani shoutbox-kommentaattorina, joten en pysty suoraan vertaamaan aamun ja illan laulajia toisiinsa – äänitys kohtelee joitakin äänityyppejä lempeämmin kuin toisia. Kuitenkin aamupäivältä mieleeni jäi etenkin amerikkalaisen John Brancyn intensiivinen ja väkevä suoritus.

Katalonialainen mezzosopraano Anna Brull esitti valikoiman vakavaa ohjelmaa hallitusti, ehkä aavistuksen sisäänpäinkääntyneesti. Niinikään katalonialaisen Frederic Mompoun laulu ”Ylläsi vain kukat” oli mielenkiintoinen uusi tuttavuus; laulajan oma äidinkieli sopi hänen suuhunsa kauniisti. Händelissä oli minusta sopivasti tulta ja tappuraa. Olisin kuitenkin ehkä kaivannut ohjelmaan kontrastiksi jotain iloista ja valoisaa.

Saksalainen baritoni Björn Bürger oli olemukseltaan varsin valoisa ja sympaattinen, joviaali kuin sveitsiläinen juustokauppias; hänen äänensä oli hyvin miellyttävä. Tekstiin kaipasin karvan verran lisää aktiviteettia, etenkin saksaa olisi voinut tarjoilla yleisölle vielä anteliaammin, ehkä paikoin kulmikkaamminkin, vaikka ääntämys sinänsä olikin moitteetonta. Erilaisia sävyjä olisi voinut hakea vielä laajemmalla skaalalla; jäin kaipaamaan Papagenoon tietynlaista railakkaiden juominkien meininkiä ja Schumannin lauluun Ich grolle nicht enemmän vaivoin kätkettyä sisäistä tuskaa.

Kanadalainen mezzosopraano Rihab Chaieb on lavaolemukseltaan viehättävä ja esitti Poulencia ja Straussia näpsäkästi elehtien. Hänen kilpailupianistinaan oli loistava Kiril Kozlovsky, jonka heittämistä musiikillisista aloitteista laulaja olisi voinut ottaa hanakammin kiinni: nyt esimerkiksi Wolfin Mignon jäi karvan verran pintapuoliseksi, kun pianon intohimoisiin ryöpsähdyksiin ei juuri tullut laulajalta reaktiota. Sekä tekstien sisältöihin että ääntämykseen voisi jatkossa paneutua tarkemmin.

Korealaisella kontratenorilla Siman Chungilla on varsin jalo äänimateriaali. Bachin kantaattiaaria soi tyylikkäästi, mutta lied-instrumenttina kontratenori on aika erikoinen – vaikka tokihan kilpailuissa pitää laulaa pakolliset ohjelmanumerot. Esiintyjänä Chung oli ehkä minun makuuni vähän yksioikoinen ja eleetön.

Romanialainen kaunisääninen sopraano Iulia Maria Dan on kiinnostava ja vaistokas muusikko, jolla on luonteva yleisökontakti. Händelin aariassa hänen silmänsä suorastaan loistivat, kun hän kuvaili meille energisesti serafiimien kirkkautta. Korkeat äänet kilahtelivat vaivatta, ja kauniita pianissimoja ja ketteriä kuvioita kuultiin. Jos ääntä saisi vielä hiukan lisää vapautettua ja tarjoiltua ulospäin yleisölle, oltaisiin jo varsin pitkällä.

Walesilainen sopraano Gwawr Edwardsin ääni oli vaalea ja helisevä, mutta kenties kuuman sään takia hivenen huokoinen. Tulkintatahtoa riitti, mutta etenkin saksan kielen kanssa olisi vähän hienosäädön tarvetta. Kauneinta antia oli mielestäni Donizettin Linda di Chamounix, jossa laulu asettui parhaiten kohdalleen.

Jännittävää tulee olemaan nähdä, miten tämänpäiväinen asettuu suhteessa kolmen tulossa olevan päivän antiin. Tässä vaiheessa en uskalla vielä yhtään veikkailla jatkoon, saatika finaaliin menijöitä. Jo nyt voi toki varmuudella sanoa, että kilpailusta on tulossa tasokas ja tasainen – mihinkään muuhun varmaan tuomioon en vielä uskaltaudu.

Jenni Lättilä

Jenni Lättilä on suomalainen sopraano, joka viihtyy ooppera- ja konserttilavojen lisäksi myös tutkijankammiossaan, mutta viettää vapaa-aikansa kaikkein mieluiten koirineen metsän hiljaisuudessa. Jenni tekee parhaansa rikkoakseen oopperadiivoja koskevia stereotypioita, mutta rakastaa silti näyttäviä korkokenkiä intohimoisesti.

Advertisements